Sivut

perjantai 25. syyskuuta 2015

Armknitting eli käpäläneulontaa

Aina välillä on tullut vähän neulottua, lähinnä villasukkia. Jotenkin neulominen (tai virkkaaminenkaan) ei ole tuntunut oikein omalta käsityömuodolta. Moni niistä kuitenkin nauttii ja en tiedä onko mikään muu niin hehkutettua, joten pakko kai taas yrittää lankojen pariin. Joku aika sitten bongasin Pinterestistä nopean tekniikan, armknitting, jossa käsien avulla neulotaan paksulla langalla isoa pintaa.


Otin projektin langaksi Novitan Pehmon. Vyötteessä on ihan kuvakin, että soveltuu käsin neulottavaksi. Koska työ tehdään kaksinkertaisella langalla, projektin hankalin vaihe oli löytää kerän sisältä se toinen langanpää.


Novita on tehnyt muuten tosi helpon ohjeenkin kyseiseen tekniikkaan, videomuodossa.

Tämä projekti valmistui nopeammin kuin aiemmat neulomistyöt, aikaa kului vajaa puolisen tuntia. Juuri sopiva nopeus ja työn valmistumisen huomasi silmissä. Koska huivista oli hankala saada kuvaa pelkästään, alla vielä kuva päällä.


Että muhkea on. Huomasin jo kaupassa, että Novitalta on tullut myös paksua lankaa, jossa mukana kiertää heijastinlanka. Siitä voisi tehdä toisen muhkuhuivin itselle syksyn pimeisiin.

Ihanaa, että tämä käsillä tekeminen alkaa pikkuhiljaa luistaa paremmin. Nyt vaan uusia projekteja suunnittelemaan, tällaisilla helpolla se on parempi aloittaa niin ei masennu heti jos ei jotain saa valmiiksi.

4 kommenttia:

  1. Olet ehtinyt jo toteuttaa sen joka itsellä ihan lähipäivinä edessä. Ostin juuri tuota Novitan Pehmo lankaa ja tarkoitus on tuolla samalla ohjeella tehdä. Kiitos, että kerroit tuon, että huivi tehdään kaksinkertaisella langalla:) Hieno huivi tuli sinun tekemänäsi:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos paljon :) ohje on simppeli ja nopea ja videota seuraamalla sujuu varmasti työskentely helposti :)

      Poista
  2. Tuohan näyttää kivalle ja sellaiselle että jopa minä joka en osaa neuloa voisin tuollaisen tehdä :) Näköjään Pehmossa vaan neljä väriä valittavana ja nekin tylsiä, oiskohan olemassa jotain muuta samantyylistä lankaa mutta paremman värisenä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos paljon :) varmasti onnistut sinäkin (jos kerran minäkin). uskoisin että mikä tahansa tuollainen paksu lanka välttää kyllä tässä tekniikassa ja ohuemmillakin voisi kokeilla jos tekee vaikkapa kolminkertaisella (tai nelinkertaisella) langalla :)

      Poista