Sivut

perjantai 10. syyskuuta 2010

happamia sanoi kettu



Tänä syksynä pihlajat ovat notkuneet marjoista. Kerrankin olin ajoissa liikenteessä, enkä alkanut haluta marjoja vasta kun ne olisivat jo huonoja vaan sain kerättyä aika täydellisiä yksilöitä. Tällaisia palloja olisin halunnut tehdä jo viime syksynä, mutta silloin olin liian myöhässä. Siispä hauskat marjapallot pääsivät nyt tuomaan syystunnelmaa. Näiden tekeminen olikin sopivan aivotonta puuhaa flunssaisille aivoille. Pohjana palloissa on styroksia. Jos olisin ajatellut loppuun asti, styroksin olisi voinut värjätä tummaksi. Nyt jostain kohdista kuultaa valkoista. Kivoja ovat kuitenkin.

Muoks. Tähän perään vielä kuva kuivahtaneista pihlajanmarjapalloista. Omasta mielestäni näistä tuli kuivuttuaan ihan kamalia, styroksi kiiltää pohjalta eli seuraavan kerran pitää muistaa joko värjätä tuo styroksipallo tai päällystää se esimerkiksi sammalella tai kankaalla. Kuulin myös toisenlaisen mielipiteen: styroksi kuultaa alta kauniisti ja näyttää luonnossa ihan hopeiselta, eli tuo palloihin kivasti syvyyttä.



Jotkut pihlajanmarjoista muuttuivat ihan mustiksi. Uskon että tämä saattoi johtua marjojen happamasta nesteestä, sillä neuloilla pistäessäni joistan marjoista tirskahti nestettä kun taas toisista ei.

22 kommenttia:

  1. Hauska idea! Millä liimasit marjat kiinni palloihin? Ja eikö marjat kutistu ja rytisty tuossa pallon päällä kuivuessaan? =)

    VastaaPoista
  2. Rva Kepponen: kiitos :D

    Tyttö kylmän maan: kiitos myös sinulle. Noita marjoja ei ole liimattu, vaan pistelin ne noilla hopeisilla nuppineuloilla. Näkyy kuvissakin, eli ei ole se marjan kanta vaan nuppineulan pää.

    VastaaPoista
  3. Oi miten hauskoja palloja! Ja vaikkei styroksin valkoinen olekaan kovinkaan syksyinen väri, niin punasen kanssahan se sopii tosi hyvin yhteen :)

    VastaaPoista
  4. Hienoja ovat! Pidän pihlajanmarjojen tuoksusta, se on niin ihanan syksyinen. Palloista tulee varmasti ihana tuoksu!

    VastaaPoista
  5. Haltiakummi: kiitos. eikä tuo valkoinen onneksi pahasti sieltä näy. ainoastaan jos läheltä tarkastelee.. :D

    Riikka: kiitos :)

    Miia: kiitos myös sinulle. nyt on pakko sanoa, että flunssa on sellainen etten kyllä haistanut mitään. pitää nuuhkia uudestaan ensiviikolla.. ;)

    VastaaPoista
  6. Ihania palloja! Kuinka pitkään marjat kestää tuossa hyvinä?

    VastaaPoista
  7. kiitos Outi. Enpäs oikein osaa nyt vastata, että kuinka kauan kestävät hyvinä kun tein pallot vasta eilen. Toisaalta pihlajanmarjat kuitenkin säilyttävät värinsä vaikka kuivahtavatkin joten voivat olla ihan hauskannäköisiä myöhemminkin. Jos muistan, niin voisin ottaa joskus talvella kuvan näistä ja liittää tähän postaukseen niin nähdään muutos :D

    VastaaPoista
  8. Voi WAU!!! Ihanat pallot olet tehnyt, tosi kauniit ja raikkaat koristeet!! =)

    VastaaPoista
  9. Tosi ihania!

    Pikaista paranemista flunssasta :)

    VastaaPoista
  10. SannaS: kiitos. pihlajanmarjoista tulee kyllä niin syystunnelma.

    Paperia ja lankaa: kiitos paljon myös sinne. flunssasta ollaan jo voiton puolella. teetä onkin kulunut paranteluun jo useampi litra ;)

    VastaaPoista
  11. Näitä palloja haluaisin minäkin tehdä, ihana idea. Mulla olis marjojakin ihan käden ulottuvilla ja paljon:)

    VastaaPoista
  12. Kivoja palloja, miten ei oo tullu itelle mieleen tommosta ideaa!? Joskus oon kuumaliimaillu pajunkissoja suklaamunien yllätysten muovikuoriin...aivotonta näpertelyä sekin. Näissä blogien lukemisessa onkin hauskaa, kun saa uusia oivalluksia ;)

    VastaaPoista
  13. Hei minäpä sain hyvän syyn tulle heti kohta uudestaan vierailulle. Arpojaishirviö oli varsin otollinen tällä kertaa. :) Laittelen sähköpostia...

    VastaaPoista
  14. Oi miten ihania! Tahtoo tahtoo. Mitenkähän kauan nuo säilyy?

    VastaaPoista
  15. Maaret: kiitos. nyt vaan pallojentekohommiin :D kivaa ja aivotonta hommaa ;)

    Paula: kiitos. itsekin olen tuon idean jostain lehdestä lukenut jo viimesyksynä. muistelin että olisi ollut ihana-lehti, mutta selasin kaikki vanhat numerot eikä ohjetta niistä löytynyt... tuota pajunkissajuttua mietin itsekin tuossa kun pihlajanmarjoja näpertelin, että se voisi olla sitten pääsiäisen hommia..

    Outi: ihanissa merkeissä siis tulit uudelleen vierailemaan. kiitos myös tätä kautta <3

    Mai: kiitos kiitos. en osaa yhtään sanoa että miten kauan kestää. tänään katselin palloja ja osa marjoista oli ihan samannäköisiä kuin laitettaessa, osaan taas oli tullut nuppineulan ympärille jotain mustaa. mietin voisiko se johtua siitä kun tekovaiheessa joistain marjoista tirskui nestettä ja joistain taas ei. hapantahan tuo taitaa olla, että jos jotenkin edistäisi marjojen huonontumista...

    VastaaPoista
  16. Vaikka kestäis vähänkin aikaa, niin ovatpa kauniita!!

    VastaaPoista
  17. kiitos Mags. :D on noita nyt muutama päivä ihasteltukin. tuovat kivasti piristystä harmaisiin syyspäiviin..

    VastaaPoista
  18. Ompas hianoja! Nyt tekis kans mieli tommosia :)

    VastaaPoista
  19. JohannaL ja Heluna: kiitos myös teille :D

    VastaaPoista