Sivut

sunnuntai 26. toukokuuta 2013

Suuri Big shot -haaste

Käsi ylös, kuinka monella on jo big shot? Entä kuinka moni on kyseiseen laitteeseen hurahtanut? Ja entäpä kenellä stanssivalikoima on yllättäen kasvanut hieman isommaksi kuin mitä oli alunperin tarkoitus?

Kolme kättä on ylhäällä ainakin täällä. Tämän vuoksi ajattelin haastaa itseni, ja samalla teidät hurahtaneet käyttämään loppuvuoden aikana kaikkia stanssejanne johonkin projektiin. Onnekkaat te, jotka ette ole hurahtaneet ja joilla stanssivalikoima on pysynyt kohtuudessa. Sen sijaan kärvistelkää te, joiden stanssit eivät enää pysy siinä säilytyslaatikossa vaan tursuavat ympäri asuntoa.

Omat stanssini kirjasin tänne. Niiden perään tulee sitten linkit valmiisiin töihin, jos haluatte haasteen etenemistä sitä kautta seurata. Stansseja on tällä hetkellä yhteensä 59, eli ei mikään paha rasti. Yhdeksi stanssiksi laskin aina yhden stanssipakkauksen, eli siinä voi olla toki useampiakin stansseja. Uudet projektin aikana hankitut stanssit merkkaan erikseen. Sattuneesta syystä melkein kaikki stanssini ovat Sizzixin stansseja. Ne oli helppo listata numerokoodien mukaan. Muiden valmistajien stanssit voi listata nimen tai vaikkapa linkkien avulla.






















Haasteen ajankohta on loppuvuosi, eli 1.6.-31.12. Tämä siksi, että rajattu aika tietysti kannustaa nopeuteen, ja jos sattuu niin ettei haasteesta suoriudu niin se ei vainoa perässä koko loppuelämää.

Tarkoituksena olisi siis käyttää kaikkia stansseja ainakin kertaalleen. Mikään ei estä käyttämästä samaa stanssia useammassakin projektissa muiden stanssien lisäksi, jos kyseessä on se oma luottostanssi. Jokaista kuviota tulisi käyttää, eli tarkoitus olisi että jokainen stanssi menee ainakin kerran haasteen aikana laitteesta läpi. Poikkeuksena pitäisin stanssisarjoja, joissa on esimerkiksi useaa kokoa samaa mallia (esim 6 eri kokoista ympyrää) tai aakkossarjaa, niistä riittää että kirjoittaa esimerkiksi yhden sanan tai käyttää vain yhtä/kahta kokoa kuviosta. Muutoin erilaisia kuvioita tulisi hyödyntää. Jos haasteen aikana tulee hankittua valikoimiin täydennystä, tulee niistä tehdä tuotos viikon sisällä stanssin kotiutumisesta.

Lopuksi vielä: mielestäni peruskortti on liian "helppo" vaihtoehto tähän haasteeseen. Jos haluaa stanssilla tehdä kortin (joita toki itsekin tulen varmasti tekemään) tulisi sen olla malliltaan haastavampi kuten jonkinlainen telinekortti. Muutoin "lisäpisteitä" tulee, jos stanssia hyödyntää koruprojektissa, ompelu- tai tilkkutöissä tai muissa hieman epätavallisemmissa stanssailukohteissa. Näitä en ole tarpeeksi mielestäni nähnyt blogimaailmassa.


















Omat stanssini, joilla projektin aloitan, ovat yllä näkyvät. Kukat ovat yksi lempistansseistani, joten se tulee olemaan helppo. Thinlits-viikset taas haastavat, sillä kaikki kuviot eivät ole niin miellyttäviä (osasta tulee kortti, osasta sitten jotain muuta, vielä en tiedä mitä). Näiden kahden tuloksia näet varmasti jo lähiaikoina, sydänstanssilla tehdyt jutut esittelen sitten vasta loppukesästä, koska salaisuudet salaisuudet.

No, innostuitko mukaan? Sääntöjä voit toki muokata omanlaisiksesi, mutta muista: tärkeintä on että stanssit tulevat monipuolisesti käyttöön.

sunnuntai 12. toukokuuta 2013

kukkaruukku

Äitienpäiväkukat lähtivät postin vieminä, joten muodon piti olla mahdollisimman littana. Korttimallin nappasin suoraan tästä, muokkasin siitä kuitenkin hieman omaksi versiokseni (lue: laiskana en jaksanut katsoa ohjetta vaan pähkälin kaiken omasta päästä ja tietysti hankalammin).


















Ruukku on leikattu kaksiosaisesta korttipohjasta niin, että se on yhdessä tuolta vasemmasta yläreunasta. Aukeaa siis kuin peruskortti. Kukat stanssasin värikkäistä papereista, samoin lehdet on stanssattu. Löysin vielä laatikosta tuollaisia oikean näköisiä perhosia. Kukat on tietysti koristeltu akryylitimanteilla.

keskiviikko 1. toukokuuta 2013

vappukukkia

















Vappua edeltävät päivät olin iltaan asti töissä, joten kodin vappukoristelut eivät olleet ensimmäisenä mielessä. Kaiken lisäksi yhdistetty ruokailu-tietokone-askartelupöytäni on tällä hetkellä entisöitävänä. Pöydän paikan on vienyt pyykkiteline ja koko asunto on muutenkin mullinmallin. Jotain piristystä piti kuitenkin keksiä.






















Taava näytti minulle jokin aika sitten, miten leveästä lastusatiininauhasta tehdään hauskoja kukkakoristeta. Mauttomasta nauhasta tulikin kivan näköisiä koristeita, joten pitihän sitä heti hankkia kotiin muutama rulla.
















Ennen vappua sitten suikaloin nauhasta pirteänvärisiä kukkia, jotka kasasin grillitikun päähän. Nämä kukat pääsivät parvekkeen ilmettä piristämään.






















Kukat syntyivät 5cm leveästä nauhasta nauhansuikaloijan avulla. Lastusatiininauha on samaa materiaalia kuin yleisimmät paketointinauhat, joten se repeytyy siististi ja suoraan. Suikaloijan avulla homma tapahtuu vielä varsin kohtuullisessa ajassa. Ajattelin, että nämähän toimivat vaikka minkä värisinä. Itsenäisyyspäiväksi esimerkiksi sinivalkoisina, ja joulupakettien päälle kultaisena tai hopeisena. Pitänee jo miettiä, mikä olisi seuraava kohde.

perjantai 5. huhtikuuta 2013

pinkyyy

Pienenpieni riipus on taas matkannut maailmalle. Tällä kertaa koru meni pienen tyttövauvan äidille. Siksi korussakin on häivähdys vaaleanpunaista. Nimittäin tuo Swarovskin crystal pearl on söpön vaaleanpunainen. Lisänä balin hopeaa sekä savukvartsia, joka on yksi jousimiehen horoskooppikivistä. Sen ruskea väri sopiikin todella kauniisti hailakan vaaleanpunaisen kanssa.

sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

iron gate

Pääsiäiskorttien osalta suunnittelu tuli tehtyä taas huikean aikaisessa vaiheessa. Tarvikkeet olivat valmiina ja suunnitelmakin mielessä, puuttui enää toteutus, jonka ajattelin hoitaa hyvissä ajoin sitten viimeisenä iltana. Kun kortteja rupesi syntymään, huomasin, etteivät värit toimineetkaan niin hyvin yhteen. Tai jouduin lähinnä luopumaan siitä oranssista, jota olisin halunnut laittaa korttiin reilulla kädellä.





















Sneak peekistä näet korteissa käytetyt materiaalit. Oranssi jäi, mutta tilalle tuli vihreitä maaliroiskeita, sillä varastoista sattuikin löytymään sopivan sävyisiä maaleja. Tausta on värjätty keltaisella leimasinmusteella tuollaista mehiläiskennosabluunaa apuna käyttäen, vähän vihreitä roiskeita ja vasemmassa alakulmassa myös tekojäähilettä, joka ei kuvassa taida näkyä kovinkaan hyvin. Ekokartongista stanssatut koristeet maalasin tumman harmaaksi rautamaalilla, joka sitten patinointiaineella ruostui hauskasti. Nyt pitää vaan saada kunnon tilat, niin näitä erilaisia mömmöjähän testailisi varsin mielellään.

perjantai 29. maaliskuuta 2013

narsissi ja perhosia

Minulle sattui käymään hassu juttu. Toissailtana töistä tullessani huomasin nimittäin, että rairuohot olivat päässeet hieman kuivahtamaan ikkunalaudalle. Elvytysyrityksistä huolimatta mitään ei ollut enää tehtävissä. Päätinkin sitten koristella narsisseille oman ruukun ja luoda tätä kautta hieman pääsiäistunnelmaa.






















Persikkatölkki sai kelvata suojaruukuksi, kun muuta ei tähän hätään ollut saatavilla. Tölkissä olleen liimarannun peitin silkkipaperista stanssatuilla kukkasilla. Ja kun narsissi oli vielä hivenen reppana, eli kukat eivät olleet kunnolla auenneet, niin lisää keltaista sain lisäämällä purkin ympärille muutaman lentelevän perhosen. Perhoset on stanssattu helmimassasta. Helmimassa on lasten askartelumassaa, joka on kuivuttuaan stanssattavissa. Massasta on siis kaulittu litteä levy, josta stanssasin perhosia. Olen todella innostunut tuosta massasta, sitä on tullut testailtua lähinnä töissä ja enemmän sellaisissa lastenaskartelujutuissa, mutta taidan joutua tekemään siitä enemmänkin juttuja big shotilla.