Sivut

maanantai 26. syyskuuta 2011

oman elämänsä uri geller

Viikonloppua vietin taivutellen. Ei nyt sentään ihan lusikoita, vaan hammasharjoja. Törmäsin joku aika sitten netissä hammasharjarannekoruun ja siitä lähtien oli mielessä, että haluan tehdä samanlaisen myös itsellekin. Homma tuntui simppeliltä ja suunnittelin nappaavani sopivat hammasharjat kotiin seuraavalla kauppareissulla.



No ihan näin helposti homma ei sitten sujunutkaan. Lähikaupan hyllyltä löytyi vain niitä hienompia hammasharjoja, samoin isommasta marketista. Laitoin kaiken toivoni halpahalliin, mutta ei. Sielläkään ei ollut yhtään perushammasharjaa, ainoastaan niitä hienoja taipuvine kauloineen ja luistamattomine muoviosineen. Että semmoisia terkkuja nyt sitten Pepsodentille ja Jordanille ja mitäniitämuita hammasharjavalmistajia onkaan, että niille perushammasharjoille olisi tarvetta.



Onneksi muistin että tuttavani on maailmanympärysreissunsa Ameriikan osuudella ja laitoin hänelle viestiä että nappaisi hammasharjoja mukaan jos sattuisi jossain marketissa niihin törmäämään. Ja ei ollut Walmart pettänyt, pari pakettia perushammasharjoja saapui tuttavien matkassa Suomeen. Että ei sitten yhtään kauempaa näihin materiaaleja. Ja ei mennyt kuin sen aikaa, että ehdin kuvia laittaa facebookin puolelle, niin jo näistä on osa viety käsistä.

30 kommenttia:

  1. Vähän on huippuidea!

    VastaaPoista
  2. kiitokset teille Riikka ja Sara :)

    VastaaPoista
  3. sympaattisia ja niin hauskoja :)

    VastaaPoista
  4. Täällä "hammasalan ammattilainen" naureskelee itsekseen, todella hauska idea!

    VastaaPoista
  5. Onpas hauskoja! Katsoin kaikki kuvasi tuolla facebook-sivullasi (niitä oli paljon!!) ja oli todella hienoja juttuja siellä! :)

    VastaaPoista
  6. Hei, oliks nää niitä mitä pitää keittää ja keittää ja vielä keittää?

    VastaaPoista
  7. Katjuska: kiitos :)

    Aarnilintu: kiitos, eikö vain :D

    Vikki: kiitos. heh, nämähän olisivat tosiaan hammashoitajan rannekoruja ;)

    Eeva: kiitos paljon :) onhan tässä tullut tehtyä ja vaikka mitä. siellä naamakirjan puolella kun ovat kaikki yhdessä kasassa niin tuntuu varmasti valtavalle määrälle.

    Tanja: kiitos :)

    -tarjah-: nämä lötkistyi kiehuvassa vedessä ihan hetkessä. varmaan riippuu vähän muovista että kuinka kauan saa "pehmitellä" :)

    VastaaPoista
  8. Pirteän hauska idea! Hyvä sinä! :-)

    VastaaPoista
  9. Nuo ovat kyllä hienoja! Ensimmäinen ajatus joka heräsi kun nämä näin oli että lähtikö harjasosat helposti irti vai teettikö töitä? Ajatus keittovedessä pyörivistä hammasharjan harjaksista ei lähde mielestä nyt kulumallakaan, on varmaan itse testattava - ihan vain mielenkiinnosta. ;)

    PS. Minunkin blogistani löytyy sinulle jotain. :)

    VastaaPoista
  10. Voi miten hauska idea, tosi cooleja!

    Blogissani on sulle pieni tunnustus :)

    VastaaPoista
  11. PaulaL: kiitos :)

    Akvamarin: kiitos, katsotaan onko mulla pokkaa ikinä näitä missään käyttää ;)

    Riikka: kiitos siitä :)

    Annukka: kiitos paljon :) nuo harjakset lähtivät tosi helposti pihtien avulla pois ja siis tosiaan nypin ne jo ennen kiehuvaan veteen laittamista. Harjakset olivat kiinni V:n muodossa ja niitä pitää hammasharjan sisällä kiinni rautalanka tuolla v:n kärjestä, eli eivät ole edes mitenkään liimattu vaikka sitä itsekin ensin epäilin kun eihän ne hampaita harjaamalla sieltä minnekään irtoile :D

    Anski: suuret kiitokset myös sinulle :)

    VastaaPoista
  12. Ohhoh, no hyvä että pääsivät harjat heti käyttöön. Harjakset olivatkin sen verran isot, että tuskin mahtuisivat oikeassa käyttötarkoituksessa edes kenenkään suuhun. Toisaalta kaikki on isompaa Amerikassa (: Hienoja tuli!
    -Riikka

    VastaaPoista
  13. hih, pakkohan nuo oli heti pyöräyttää koruiksi asti :D joo, vähän kauhistelin niitä isoja harjaksia, mutta ehkäpä ameriikoissa on myös sitten isommat suut :D

    VastaaPoista
  14. ihania! saisinko ohjeen

    VastaaPoista
  15. kiitos :) eipä näissä ole mitään ihmettä. poista harjasta harjasosat (lähtee ihan pihdeillä vetämällä), sitten laita kiehuvaan veteen siihen asti kunnes lötkistyvät. nämä harjat meni lötköiksi aika nopeaan, alle minuutissa. tämän jälkeen taivutetaan harjanvarsi haluttuun muotoon (jos tuntuu liian kuumalle niin vaikka pyyhettä apuna käyttäen) ja kun muoto on saavutettu kastetaan kylmään veteen, jossa harja jähmettyy sitten hetkessä kovaksi. ja jos ei kerralla onnistu, niin sitten vaan pehmennystä lisää kiehuvassa vedessä ja uudelleenmuotoilua :) haastavin homma taitaa olla tuollaisten hammasharjojen löytyminen, ainakaan täällä kaupoissa ei juuri ollut sopivia vaan kaikissa oli sitä pehmeää muovia myös.

    VastaaPoista
  16. Oho, onpa mainiot, kerta kaikkiaan! Siis ihan huippu idea! Ja mitä uusiokäyttöä! Mun mielestä ehdottomasti hammashoitoalan koru! :D Mitäköhän tässä keksis itelle, jotain omaan alaan sopivaa hmmm...

    VastaaPoista
  17. kiitos liisa :D nuo on olleet kyllä tosi kivoja. mulle vinkattiin että marketeissa on myynnissä myös muovisia värikkäitä virkkuukoukkuja, että niistä saattaisi tulla kivoja. ajattelin itsekin että voisivat olla hauskoja, mutta sitten tuli mieleen että ovatkohan liian lyhyitä, hammasharjat kun taitavat olla juuri sen ratkaisevan 2-3 cm pidempiä :)

    VastaaPoista
  18. Niin, riittävän pitkähän sen täytyy olla. Tuo hammasharja on musta hyvä juuri siksi, että siitä ei äkkikatsomalta hoksaa sen olevan hammasharja. Nyt alkoi kyllä raksuttaa, että mistä kaikesta tuommosia voisi tehdä. :)

    VastaaPoista
  19. mäkin oon yrittänyt miettiä pääni puhki, missä muussa voisi soveltaa samaa ideaa :D olet kyllä niin oikeassa, että tuosta hammasharjasta ei ihan ensikatsomalla huomaa mikä esine on kyseessä..

    VastaaPoista
  20. Hei, ihana idea! Ja kivan helpppokin :)

    http://www.biltema.fi/fi/Koti/Hygienia/Hygienia/Hammasharja-12n-pakkaus-85486/

    Tuolta löytynee vastaavia hammasharjoja... :)
    Sen siitä saa, kun kävelee silmät sillä tavalla auki, että kaikki on askartelukäyttöön sopivaa!

    VastaaPoista
  21. kiitos Miriam. pitääpä piipahtaa biltemassa, nuo näyttäisivät tähän tarkoitukseen aikasta hyviltä :D

    VastaaPoista